KÄSIVARREN LAPISSA

Enontekiön Hetan kirkon alttaritaulun muistaa. Siinä on vastassa paikkakunnan ihmisille tuttu ja arkinen näky. Korkean taulun etualalla on lappalaispariskunta kirjavissa lapinasuissaan. Ja taempana pieni porotokka etenee karun tunturimaiseman keskellä. Pariskunnan ympärillä olevat paksut hanget ja lumesta törröttävät kituliaat tunturikoivut kertovat elämän kovuudesta - tiukassa olevasta leivästä ja tiukoilla olevista ihmisitä.

Tuossa oli kuitenkin vasta osa siitä mosaiikkisestä alttarikuvasta. Kaiken tuon yläpuolelle on kuvattu Kristus. Ja hänet on kuvattu juuri sellaisena kuin helatorstain tekstikin hänet meille kuvaa: taivaaseen korotettuna, kaiken yläpuolella olevana ja kädet siunaukseen levitettyinä. Helatorstainahan ei puhuta poismenneestä eikä joutilaisuuteen siirtyneestä Kristuksesta. Silloin puhutaan tehtäväänsä astuneesta, valtaistuimellaan olevasta, työtään tekevästä ihmisten puolustajasta.

Jotenkin se kuva puhuttelee. Siinä on arki ja sen elämä - kaikki sen ihanimmat ja ikävimmät asiat. Ja samalla siinä on näitten ihmisten yksinkertainen usko. Jumala siunaa, hoitaa ja antaa voimia tavallisen arkemme keskelle, jotta selviäisimme ja jaksaisimme. Tuollainen oman elämän taulu olisi hyvä olla jokaisella...
Saarnassa Wähäväkisten juhlaveisuussa Kiuruveden kirkossa 12.5.1999. - Kiuruveden kirkon ja Hetan kirkon alttaritaulut on tehnyt taiteilija Uuno Eskola.

KULKURI

Seurakunnan päiväkerholainen oli tullut kerhosta kotiin. Kyläilemässä olevan tädin kanssa käytiin seuraava keskustelu:

Täti: "Tiedätkö sinä, mikä se Jeesus on?"
Kerholainen: "Se on semmoinen kulkuri. Se on meillä kerhossa. Se käypi joka kerta!"
Täti: "Milloinka? Silloinko, kun siellä rukoillaan?"
Kerholainen: "Ei. Se tulee aina, kun ruvetaan syömään eväitä."

Päiväkerhontäti varmisti myöhemmin kotiväelle, että näin tapahtuu. Eväittensyöntihetkeä edeltää tosiaankin se tuttu ruokarukous:
"Tule, Jeesus, luoksemme,
asu aina luonamme,
siunaa meidän ruokamme. Aamen."

Kyllä kulkuri on paikalla. Joka kerta. Itse asiassa muulloinkin, kuin vain syödessä - aina.
Seuroissa Tihilässä. 27.11.1996.

KEVÄTMIETTEITÄ

Eilen näin ne taas ensimmäisen kerran. Joutsenet olivat tulleet Kiuruvedelle, Rapakkojoelle. Ja kamera oli haettava. Niin käy joka kevät...

Kuvailin niitä kahta lähes tunnin. Sitten ne lähtivät samaan aikaan minun kanssani, mutta eri suuntaan. Kävelivät rinnakkain joen uomaa jäätä pitkin. Räpylän läpsytys vain kuului. Ja voi miten mukavasti ne keinahtelevat, suorastaan lyllertävät kahdestaan kävellessään.

Ihan kuin niiden hitaasti rinnakkain kävellessä ja koulun puolen rannalle katsellessa olisi jostakin kuullut: "Me ollaan tässä vähän niin kuin häämatkalla..." Ja muutaman hetken päästä hidas lyllerrys jatkui, mutta katseet olivat siirtyneet jo toiselle rannalle, Yläpihan suuntaan. Ikään kuin selitellen ne tuntuivat jatkavan: "...katsellaan tässä samalla vähän noita rantoja, jos vaikka rakentamaan... tässä kevään kuluessa..."

Kaikki eivät rakenna. Lehdessä kerrottiin, että viime vuonna Suomessa rakennettiin 30 769 asuntoa. Tämän vuoden määräksi ennustetaan 1 600. Taantumassa kaikki pysähtyy. Vai pysähtyykö? Luonto taitaa vielä meinata jatkaa elämistään...

Runoilijan (Leino) mielestä joutsenissa oli jotakin opiksi otettavaa. Eikös hän niiden uskolliseen muuttotouhuun vedoten rukoillut kaikkia poislähteneitä palaamaan omille paikoilleen, takaisin juurilleen. Joutsenet ja kevät taitavat opettaa vielä uuden elämän ihmettä. Ja pääsiäinenkin on keväällä...