PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

perjantai 3. huhtikuuta 2009

KEVÄTMIETTEITÄ
Eilen näin ne taas ensimmäisen kerran. Joutsenet olivat tulleet Kiuruvedelle, Rapakkojoelle. Ja kamera oli haettava. Niin käy joka kevät...

Kuvailin niitä kahta lähes tunnin. Sitten ne lähtivät samaan aikaan minun kanssani, mutta eri suuntaan. Kävelivät rinnakkain joen uomaa jäätä pitkin. Räpylän läpsytys vain kuului. Ja voi miten mukavasti ne keinahtelevat, suorastaan lyllertävät kahdestaan kävellessään.

Ihan kuin niiden hitaasti rinnakkain kävellessä ja koulun puolen rannalle katsellessa olisi jostakin kuullut: "Me ollaan tässä vähän niin kuin häämatkalla..." Ja muutaman hetken päästä hidas lyllerrys jatkui, mutta katseet olivat siirtyneet jo toiselle rannalle, Yläpihan suuntaan. Ikään kuin selitellen ne tuntuivat jatkavan: "...katsellaan tässä samalla vähän noita rantoja, jos vaikka rakentamaan... tässä kevään kuluessa..."

Kaikki eivät rakenna. Lehdessä kerrottiin, että viime vuonna Suomessa rakennettiin 30 769 asuntoa. Tämän vuoden määräksi ennustetaan 1 600. Taantumassa kaikki pysähtyy. Vai pysähtyykö? Luonto taitaa vielä meinata jatkaa elämistään...

Runoilijan (Leino) mielestä joutsenissa oli jotakin opiksi otettavaa. Eikös hän niiden uskolliseen muuttotouhuun vedoten rukoillut kaikkia poislähteneitä palaamaan omille paikoilleen, takaisin juurilleen. Joutsenet ja kevät taitavat opettaa vielä uuden elämän ihmettä. Ja pääsiäinenkin on keväällä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti