YKSI PIENIMMISTÄ - VAIVAISPAJU (Salix herbacea)

Joskus minua on vaivannut se, kun Raamatussa Jeesuksen vertauksessa väitetään, että sinapinsiemen on kaikkein pienin siemen. (Matt. 13) Eihän se niin ole! Pitäisi aina muistaa, ettei Raamattu ole luonnontieteiden eikä historian oppikirja. Sen ydin ja käyttötarkoitus ovat joissakin kokonaan muissa asioissa! Tuskin vertauksen voima tuosta "pilkkuvirheestä" kärsii...

Luonnontieteiden oppikirjat kertovat Linnén kutsuneen vaivaispajua "puista pienimmäksi" (minima inter arbores). Puuttomassa tunturipaljakassa ei tosiaan ymmärrä kulkevansa "pajukossa" - kasvi kohoaa tuskin paria senttiä korkeammalle. Sentinrahan kokoiset lehdet eivät paljon kulkua hidasta. Maansisäisistä rönsyistä nousevat lehdelliset haaratkin ovat usein puutumattomia, kuten tieteellisen nimen loppuosakin toteaa (herbacea = ruohomainen).

Lapissa kasvaa peräti 14 eri pajulajia. Vaivaispajun tunnistaa nyhälaitaisesta (siis tiheään hienohampaisesta!) lehtilavasta sekä siitä, että sen kodat ovat lyhytperäisiä, punaruskeita ja kaljuja. Tunturikasvikurssilla kehittyi tunnistamisen muistisäännöksi ajatelma, että vaivaispaju on niin vaivainen, ettei edes karvoja kasva...

Vaivaispaju on keskipaljakan kasveja. Se siis viihtyy parhaiten siinä tunturin rinteen puuttomassa alueessa, jossa vaivaiskoivu, kataja, mustikka ja variksenmarja eivät enää menesty. Suomen kasvien kasvupaikkakorkeudessa vaivaispaju sijoittuu jääleinikin jälkeen toiseksi.