PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

torstai 5. maaliskuuta 2009

VIESTI LAPSELLE

Rippileirillä oli kotiväen vierailupäivä. Osana vierailupäivää oli myöskin omassa tahdissa tapahtuva käynti hiljaisessa huoneessa. Huoneen pöydällä oli kuva vastasyntyneestä. Kastepöytäkin sinne oli katettu kertomaan takana olevista vaiheista. Siellä oli myös valokuvia - 10-vuotisjuhlista ja muista nuoren elämän tärkeistä tapahtumista.

Kierroksen viimeisenä pysähtymiskohteena oli pöytä, jolla oli kynä, paperilappuja ja seuraava ohje: Laita paperille nimettömänä se ajatus, jonka haluaisit omalle lapsellesi kertoa - jos vain osaisit ja löytäisit siihen tilaisuuden.

Tämäkin lappu tuolta pöydältä löydettiin: "Jokainen isä ja äiti tahtoo omalle lapselleen parasta. Usko pois, vain kaikkein parasta - kaikessa!"

Tärkeimmät asiat ovat niin vaikeasti sanottavissa. Ja niiden ymmärtäminen vie monesti koko ihmiselämän ajan.
Seuroissa Ilvesahon metsästysmajalla 10.9.1997.

TOISENLAINEN APILA - METSÄAPILA (Trifolium medium)

Kuvasin tuon apilan Raplan seudulla Keski-Virossa 5 vuotta sitten. Se näytti jotenkin erikoiselta. Olet varmasti joskus yrittänyt tehdä lajitunnistusta pelkän kuvan perusteella - ja huomannut sen monen kasvin kohdalla toivottomaksi. Melkein aina kuvassa pitäisi näkyä juuri ne kuvan ulkopulelle jääneet asiat!

Päädyn kuitenkin nyt nimeämään tämän kasvin metsäapilaksi. Kuvasta pystyy nimittäin onnekkaasti tarkistamaan ainakin seuraavat asiat. Lehti on muodoltaan kapeahko, tummanvihreä ja laikuton. Kukinto on selvästi kukkaperän päässä. Verhiön muoto ja karvattomuus - kuvaa suurentamalla ne pääsee näkemään kukkien tyveltä - sopivat määritykseen. Lehtihankojen korvakkeet (oikeassa ylälaidassa pikkukuva samasta kasvista) ovat muodoltaan kapeita ja pitkäkärkisiä. Kukan voimakas väri kiinnitti jo kuvaa ottaessa huomion.

Metsäapilaa ei olisi tarvinnut mennä meren taakse kuvaamaan. Sitä on eteläisessä Suomessa varsin yleisesti Pori-Tampere-Savonlinna -linjalle saakka. Tosin sen sanotaan viime vuosina äkillisesti harvinaistuneen. Tämäkin kasvi kuuluu ns. sotasiirtolaisten joukkoon, sillä Petsamon alueelta sitä edelleenkin löytyy. Sinne se kulkeutui saksalaisten mukana sota-aikana.

Metsäapilasta tekee toisenlaisen apilan sen kasvupaikka. Se on Suomessa kasvavista apiloista ainoa, jota voidaan sanoa metsäkasviksi. Pelloilla ja niityillä se ei muiden sukulaistensa tavoin viihdy, vaan suosii aurinkoisia rinteitä ja metsänreunoja tai metsän keskellä olevia pieniä aukkuja. Kansankielessä metsäapilaa nimitetään paulankukaksi...
KÄYTTÖARVOTON USKO

Yleisönosastokirjoitus menneellä viikolla päättyi pontevasti: "Kirkko pysyköön sivussa päivän poliittisista kysymyksistä!" Niinhän sitä ainakin tosi moni pääsisi paljon helpommalla, sekä kirkossa että politiikassa. Mutta sekö on tarkoitus...

Hyvin lähellä meitä kirkko yritettiin järjestelmällisesti kokonaan tukahduttaa ja kieltää. Kun se ei onnistunut, sille päätettiin antaa pienin mahdollinen elintila: "Kirkolla on lupa toimia, mutta sen on keskityttävä taivaaseen. Sen on vaiettava yhteiskunnallisista asioista ja jätettävä ne yksin valtion hoidettavaksi." Tästäkö meillä pitäisi vieläkin ohjeet ottaa!

Mutta ei se voi - eikä saa - noin mennä! Se, mitä piispa Toiviainen kirjassaan "Iloitsen sinun käskyistäsi" kirjoitti, se on totta: "Evankeliumin tulee liittyä työelämään, politiikkaan, ystävyys-, työtoveruus- ja naapuruussuhteisiin, kotiin ja sukupolvien välisiin suhteisiin. Jos näin ei saa olla, sillä ei ole mitään käyttöarvoa." Kristillistä politiikkaa on tuskin olemassa - ainakin se oli kauhistus! Yhtä suuri kauhistus olisi kirkko, jolla ei ole mitään sanottavaa ympärillä olevasta elämästä ja asioiden hoitamisesta! Sillä olisi usko, jolla ei ole käyttöarvoa!
Saarnassa Kiuruveden kirkossa itsenäisyyspäivänä 1986.
KRISTUKSEN KÄDET

"Oottako työ nähny Kristuksen käsiä? Mihinkähän lienee hävinneet ristiinnaulitun kädet?"

Noin kyselivät diakoniatyöntekijät rippileirillä. He olivat aloittamassa rippikoulutuntia diakoniasta. Kaikki olikin jo valmiina, mutta ebenpuisen krusifiksin yksi osa oli hukassa. Siitä tuo kysely.

Sitähän se diakonia taitaa arjessa olla. Se on avunkohteiden loputonta etsimistä ja näkemistä. Ja kun maailma on sitä avuntarvetta täynnä, silloin on kyseltävä: Missä ovat Kristuksen kädet? Kuka suostuu antamaan kädet ristiinnaulitulle, kädet autttamaan ja tukemaan toisia? Kristuksella ei ole muita käsiä, on vain tämän päivän ihmisten kädet!
Seuroissa Seuratuvalla 20.11.1995.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009


TOSI VAIKEA KASVI - VOIKUKKA (Taraxacum -suku)

Otsikossa mainitulla vaikeudella en tarkoita puutarhurin ongelmia. Voikukka on kasviharrastajan painajainen. Vai mitä arvelet seuraavista luvuista: voikukkia on olemassa noin 2000 lajia, Pohjoismaissa niistä esiintyy 900 ja Suomessa liki 500 lajia... Kun tähän saakka olen saanut laittaa kasveista esille tieteellisen nimen ja yllättävän monesta vielä alalajimäärityksenkin, nyt voikukan kohdalla on siirryttävä askel toiseen suuntaan. Sukua tarkemmin en tosiaankaan edes yritä näitä yrttejä nimetä.

Kukka on nätti! Itse asissa kuvassa on näkyvissä noin sadasta kielikukasta muodostuva mykerö. Haaraiset emin luotit kohoavat hienosti kukkaa alaviistosta ihastellessa. Voikukan kummallisuuksin kuuluu, että sen siemenet kehittyvät ilman hedelmöitystä eli apomiktisesti. Tällöin kaikki emoyksilön perimän muutokset siirtyvät sellaisenaan jälkeläisille. Tämä piirre lisää voikukan lajirunsautta.

Voikukka on erinomaisesti sopeutunut rikkaruohona olemiseen! Sen siementuotto on runsas - jopa 3000 siementä yksilöä kohti; siemenet valmistuvat ilman pölyttäjiä; siemenet leviävät lenninhaivenien avulla helposti jopa kilometrien päähän; siemenillä on hyvä itävyys ja säilyvyys; kasvunopeus on poikkeuksellisen suuri; myös juurenpalasten uusiutumiskyky on uskomaton!

Jotkut vielä muistavat voikukan paahdettujen juurien kitkerän maun pula-ajan kahvinkorvikkeesta. Kitkeryydestä kertoo sekin, että israelilaisten Egyptin orjuudessa syömät katkerat yrtit joidenkin mielestä tarkoittavat voikukkaa. Katkeran kärsimyksen kukkana sitä on pidetty - keskiajan taitelijat maalasivat sen usein mukaan ristiinnaulitsemiskuviin! Toiset käyttävät voikukkaa salaattiaineksena. Ei ihme, sillä se sisältää vitamiineja kolminkertaisen määrän viljeltyihin salaatteihin verrattuna. Eivät läheskään kaikki siis vihaa voikukkaa - Kannuksen kunta on valinnut sen jopa nimikkokasvikseen!
SANOJA SANATTOMILLE

Joskus nuoruudessani olin oman isäni sairasvuoteen vierellä. Leikkausta oli pari päivää sitten yritetty. Mitään ei ollut tehtävissä. Tauti tulisi etenemään omalla vääjäämättömällä voimallaan. Radio oli auki. Ei siinä sattumalta oltu. Siinä saman sängyn reunalla istuen kuunneltiin kaiken avuttomuuden keskellä yhdessä syksyisen sunnuntain jumalanpalvelusta.

Silloin se alkoi. Tuttu sävelmä. Ja tutut sanat alkoivat soida mielessä jo ennen veisuun alkua. Mutta ne sanat tuntuivat jotenkin uusilta. Ne tuntuivat sietämättömän kovilta. Jotakin muuta minä olisin toivonut sieltä kuulevani. Itse asiassa mitä tahansa muuta... Olisin halunnut panna radion kiinni. Mutta sieltä se virsi vain tunki korviimme: "Oi etko ihminen muistakaan / sun aikas että on rahtu vaan? Jok´ainut askel sun matkallas / on askel kohti sun kuoloas." (VK 449)

Olisiko tuosta enää tarvinnut muistuttaa! Kyllä sen tuossa tilanteessa olijat muistavat muutenkin. Sen muistaa unessa ja valveilla, joka hetki. Siitä tiedosta ei pääse edes silmänräpäyksen ajaksi erilleen. Siksi se tuntui niin pahalta ja julmalta kuultavaksi.

Olisi jäänyt tuokin virsi minulta aloittamatta. Ja silti se oli paikallaan. Luettu Sana tai veisattu virsi tuo monesti sanat sille, mille ei löydy omia sanoja. Ne tarjoavat sanat siihen, mitä ei uskalla ääneen sanoa ja mistä ei osaa muuten yhdessä puhua.
Hartauskirjoituksessa Kiuruvesi-lehdessä 28.2.2007.
ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ

Olin rippileirillä. Kesken ruokailun tuli puhelu - pitäjän vanhin asukas oli kuolut 102 vuoden ikäisenä. Puhelimesta ruokapöytään palattuani kerroin tästä pöydässäni oleville rippileiriläisille. Odotin kuulevani ihastelua, nuorten toiveita pitkästä elämästä. Erehdyin. Täydellisesti. Nuorten ajatus kulki aivan toisella tavalla: "Voi kun ei tarvihtis ellää noin vanhaks. Aattele miten yksinäistä - ei olis enää ketään kavereita elossa!"

Olin sitten aikanaa tuon vanhuksen hautajaisissa. Siellä veisattiin mummon omaa lempivirttä. Sitä, jolla hän oli ikänsä aamunsa aloittanut. Sitä, jonka hän yölevolle mennessään aina luki - ja kun ei enää itse jaksanut, pyysi toisia sen lukijoiksi ja veisaajiksi. Sitä virttä, jota lapset muistivat äitinsä aina laulaneen, sitä saattoväki pitäjän vanhimman vierellä veisasi: "Mua, Jeesus, auta valvomaan / ja tätä aina muistamaan: / on lyhyt ihmiselämä..." (VK 538)

Ei olisi itselle tullut mieleen tuota virttä ehdottaa. Elämä yllättää.
Hartauskirjoituksen alussa Kiuruvesi-lehdessä 28.2.2007.

HERNEEN ILTATÄHTI - KEVÄTLINNUNHERNE (Lathyrus vernus)

Kuva on tarkennettu hernekasvin kukan takimmaiseen terälehteen - siis purjeeseen - joka kevätlinnunherneellä on huomattavan suuri. Syvyys-terävyysalueen pienuudesta huolimatta kuvasta pystyy lukemaan monia asioita.

Tunnelma on lehtomaisen hämärä - maaperä ravinteikasta ja kasvillisuus ympärillä runsasta. Ajankohta ei ole alkukesä eli kevätlinnunherneen paras kukkimisaika. Tällöin sen lehdykät olisivat vielä varsin pieniä ja väriltään vaaleita - nyt suurimmat lehdykät ovat jo 6-senttisiä ja tummanvihreitä.

Ohimenneestä kukinnan huipusta kertovat myös kuvassa näkyvät runsaat palkohedelmät. Kesän kuluessa ne edelleen tummenevat ja ovat lopulta lähes mustia. Kukat ovat kuitenkin varsin vasta-auenneita, sen kertoo kukkien helakanpunainen väri. Vähitellen ne muuttuvat huomattavan paljon sinisemmiksi.

Vaikka kasvin suomalainen nimi ei sitä kerrokaan, se kuuluu nätkelmien sukuun (Lathyrus). Lehdet poikkeavat monien sukulaiskasvien lehdistä: ne ovat kyllä parilehdykkäisiä, mutta niissä ei ole kärkilehdykkää eikä hernekasveille tyypillistä tartuntakärhöä.

Kevätlinnunherne lisääntyy vain siemenistä, se ei siis pysty kasvulliseen lisääntymiseen. Myöhäinen juhannusviikon kukinta - siis jonkinlainen iltatähti! - on kuvattu Ahvenanmaan Tjudössä. Levinneisyysalue kuitenkin ulottuu rannikoita seuraillen varsin laajalle manner-Suomessakin. Se on valittu jopa Haapajärven nimikkokukaksi - se ei kuitenkaan liene siellä kovin yleinen.
TOSI HYVÄ PRESIDENTTI

"Voiko kirkkoon kuulumattomasta tulla tälle kansalle presidentti?"

Tuota kysyivät sanomalehdessä kaikilta piispoiltamme. Ja monenlaista diplomaattista ja ympäripyöreää sananselitystä löytyi vastauksista! Eero Huovisen lyhyt vastaus erottui muista edukseen: "Parempi hyvä ja jumalaton kuin huono ja hurskas!"

Siinä oli kerrottu vanha ja punnittu luterilainen opetus esivallasta. Siinä on kaiken kertova saarna kristitystä kahden maan kansalaisena. Juuri näin meidän on ajateltava! Esivallan tehtävä on pyhä ja tärkeä. Sitä on tuettava ja kunnioitettava. Sen hyvään hoitamiseen on kaikilla taidoilla osallistuttava. Mutta on pidettävä kirkkaana mielessä, että kristillisyys ei tuo sen virkojen hoitamiseen mitään erityistietoja eikä -taitoja. Ne on kaikille jo luomisessa annettu.
Saarnassa Kiuruveden kirkossa "Kahden maan kansalaisena" -sunnuntaina 7.11.1999.
HUOLENPITOA

Olin vasta kastekodin ulkoportailla. Ulos tuli 4-vuotias pikkumies. Käsiojossa hän tuli minua kohti: "Hei, pappi! Minä oon se isoveli! Miten sinä nyt vasta tulit?"

Hän tarrasi minua pikkusormesta ja alkoi vetää perässään puhellen samalla: "Tuleppa tänne! Minulla on sinulle vähän asiaa..."

Niin minua vietiin talvitakki päällä eteisen ja olohuoneen läpi. Siinä kyydityksessä jäivät kotiväet ja ukit ja mummot ja kummit tervehtimättä. Ihmeissään ne vain katselivat, kun poika vei minut peräkammariin ja laittoi oven tiukasti kiinni perässämme. Sitten hän jatkoi: "Laskeuppa nyt sieltä alemmas, minulla on sinulle asiaa. Minun pikkuveli on nyt nukkumassa. Meillä on sen takia oltava ihan hiljaa. Voit nyt mennä, mutta muista olla hiljaa!"

Heräsihän se pikkuveli sitten kastevirteen. Ja varmasti tunsi myös sen, miten siunattaessa ison veljen käsi silitti hellästi päälaelta. Tämä on huolenpitoa! Kasteessa siitä on hyvä puhua, Huolenpitäjästä!
Päiväkirjasta keväällä 1998.

LUONNOLLISTA KARISMAA - VERIKURJENPOLVI (Geranium sanguineum)

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että heidät huomaa helposti suurestakin joukosta. Rauhallinen olemus, toisten antama kunnioitus, luontainen arvovalta tuntuu ympäröivän heidät. Pyytämättä ja pyrkimättä heistä tulee joukon henkisiä johtajia.

Tällainen pysäyttäjä verikurjenpolvi on kasvimaailmassa. Vaikka Ahvenanmaan, Etelä-Suomen ja Suomenlahden eteläpuolen kasvimaailma on niin rikas ja värikäs, et vahingossa kulje huomaamatta verikurjenpolven ohitse!

Poikkeuksellisen hehkuvat, purppuraiset, halkaisijaltaan jopa 4 sentin kokoiset kukat huomaa. Pensasmaisena penkkinä se hyppää esille ympäröivän luonnon suurestakin värikirjosta. Myös sen lehtiä jään aina ihastelemaan - sormijakoisina ja kapealiuskaisina ne ovat taideteos.

Myöskin kasvin nimi pysäyttää, onhan se verikurjenpolvi. Tuon veri-etuliitteensä se on saanut kahdesta syystä: kukkien väri on erikoinen ja koko kasvi muuttuu ruska-aikana verenpunaiseksi väriläiskäksi. Karismaa sillä siis on - henkisen johtajan kyvyistä en ole saanut selvää...
MATKA JATKUU

Olin eilen hautajaisissa. Aurinkoisena kevätpäivänä hiirenkorvien tuoksussa rastaiden keväisen laulun keskellä veisattiin haudan vierellä: "Taas siunattu päivä nyt luo valoaan..." (VK 532)

Koko luomakunta laulaa siinä virressä kiitosta seimestä, rististä ja Kristuksesta. Oltiin saattamassa viiden lapsen äitiä ja seitsemän lapsen mummoa. Yövuoteelleen hän oli nukkunut. Kun kukkalaitteita haudalle laskettiin, niin monet olivat lauseeksen valinneet: "Jos vuoteeltain en nousisi, niin taivaaseen ota luoksesi..."

Silloin se tuli sieltä hautausmaan periltä, keskikäytävää pitkin. Itkevien hautajaisvieraiden keskeltä ja aivan avoimen haudan viereltä se pyörällään pujotteli. Pieni poika. Ehkä ensimmäisellä luokalla. Hänen kasvoillaan näkyi hetken ihmettely. Mutta jo seuraavassa hetkessä pojan kasvoilta näkyi kesän ja loman odotus. Pitkä virveli sojotti tämän pojan pyörän ritsillä.

Muistan ne pojan silmät. Niissä välähti hetken ajan ihmettelevä hämillään oleva lapsen katse. Mutta jo seuraavassa hetkessä hän oli matkaansa jatkamassa, kukaties ensimmäinen kevään kalaretki viereisen joen rantaan oli odottamassa. Matka jatkuu. Sitäkö pieni poika laitettiin hautajaisten keskelle kertomaan...
Seuroissa Seuratuvalla 24.5.1992.
LÄHELLÄ VAI KAUKANA

"Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat,
mikä on ihmislapsi, että pidät hänestä huolen!" (Ps. 8)

Jokainen meistä on joskus saanut ainakin hetken olla tuollaisen hyvän huolenpidon ihmettelijänä. Välillä tuntomme ja miettemme ovat kuitenkin hyvinkin toisenlaisia. Suunnitelmat eivät toteudu ja vastoinkäymiset täyttävät elämämme. Eikö silloin ajatuksissamme alakin kierrellä aivan toisenlaiset mietteet. Hyvin lähellä on ajatus: "Miksi sinä, Jumala, olet minusta niin kaukana?"

Tiedämme kaikki, että Job eli elämässään vaikeita vaiheita. Hänen ajatuksensa kulkevat kuitenkin tuollaisinakin hetkinä aivan eri suuntaan kuin meillä. Jobin pohdiskelua on hyvä kuunnella:

"Olen kyllästynyt, en tahdo elää iankaiken; anna minun olla rauhassa. Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi, tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki? Etkö koskaan käännä katsettasi pois minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi." (Job 7)

Samoissa vaiheissa yhtä ahdistaa Jumalan poissaolo toista taas liiankin lähelle tuleva ja kaikessa mukana kulkeva Jumalan läsnäolo... Raamattu tarjoaa sanoja molempien hätään. Se antaa moneen tilanteeseen käytettäväksi rukouksia ja avunhuutoja. Jo sekin tuntuu monesti hoitavalta, kun saa huomata, että joku toinen jo kauan ennen minua, on pukenut sanoiksi minun vielä sanoja vailla olevat elämäntunnot.
Veteraanien seuroissa seurakuntatalolla 1.5.1989.

tiistai 3. maaliskuuta 2009


JOTAKIN HYVÄÄ - HAISUKURJENPOLVI (Geranium robertianum)

Olen koettanut edes näistä kasveista löytää aina jotakin hyvää tai kaunista sanottavaksi. Nyt näyttää ottavan tavallista tiukemmalle! Kasvikuvaukset haisukurjenpolven kohdalla näet alkavat toistuvasti samoilla määreillä: kasvi on tahmeahko, karvainen ja tympeähajuinen...

Niin on, mutta... Karvaisuus näkyy sopivassa vastavalossa oikein nätisti. Kukka itsessään on oikein viehättävä. Lehden muoto hivelee kauneudellaan. Kurjenpolvien hedelmyksen suippo nokkamainen pidentymäkin saa ihailijoita...

Haju on nimenmukaisesti tässä kasvissa mukana. Se erittyy varren tahmeista nystykarvoista. Lajille tyypillistä on myös varsinkin paahteisilla paikoilla punainen väri - monesti varsi ja lehdet aivan hehkuvat punaisina.

Jos ei muuta hyvää keksi, voi aina sanoa, että vaatimattomuus kaunistaa. Haisukurjenpolvi on kasvupaikan valinnassaan yksi vaatimattomimmista. Useimmiten sen löytää varjoisasta lehdosta irtolohkareen päällä olevasta halkeamasta ohuessa karikemullassa kasvamasta.

Haisukurjenpolvi on selvästi lounainen ja eteläinen laji - kuvatkin ovat Bomarsundista ja Finströmistä. Niinpä yhdessä vanhemmista kasvikirjoista todottiin, että Kuopion läänissä haisukurjenpolvi on vaarantunut! On varmasti! Läänin jo tappoivat, mutta vaatimaton haisukurjenpolvi sentään vielä sinnittelee hengissä...
MAALIKAMERAN RATKAISU

"Veisataan tästä virrestä kolme viimeistä säkeistöä!"

Siinä vaiheessa Kalervo-kanttorin suupielet alkoivat aina nykiä. Lähellä olevalle hän hyväntuulisesti ehkä supisi: "Nyt meni yli minun taitojen! Minun kirjassa on vain yksi viimeinen säkeistö! Kolme säkeistöä lopusta vielä onnistuisi, mutta ei kolme viimeistä!"

Ei siis voi olla kolmea viimeistä. Mutta Raamattu kertoo, että alkupäässä voi olla tiukempaa. Voi olla kaksi ensimmäistä. Näinhän meille on tänä päivänä tutussa kohdassa sanottu: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein." (Matt. 22)

Kohdan jatko on meille yhtä tuttu: "Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden varassa on kaikki."

Meille ei kerrota, mikä olisi toiseksi tärkein käsky. Hännänhuippuja oli kyllä vain yksi. Mutta tässä toisessa kisassa ei edes maalikameralla löydetty yhtä ensimmäistä. On sittenkin kaksi ensimmäistä, jaettu voitto.
Seuroissa Seuratuvalla 10.10.1993.
YKSINKERTAISESTI

Voiko Jeesuksen merkityksen - elämän ja kuoleman, opetukset ja teot - tiivistää muutamaan lauseeseen? Kyllä voi. Yhteen. Näin sen teki rippikoululainen loppukokeen vastauksessaan:

"Jeesus opetti kaikessa ihmisille Jumalan hyvyyttä ja rakastavaisuutta."

Meillä on niin monesti taipumus olla uuvuttavan monisanaisia ja monimutkaisia. Tuossa lyhyessä vastauksessa on jotakin samaa kuin tuossa äsken veisatussa Siionin virressä. Niin monesti sitä on näillä seuduilla veisattu. Sitä tarvitaan vastakin:

"Herran rakkauteen peittyy
kilvoituksen vajavuus.
Kalliimmaksi tulee aina
uskon yksinkertaisuus." (SV 139:4)
Herättäjänseuroissa Kiuruvedellä Sulkavanjärven kyläkirkossa 21.6.1992.

LÄPI LUKKOJENKIN - KULTARIKKO (Saxifraga aizoides)

Kun kultarikon kasviesittelyn otsikoksi laittaa pääsiäisvirren säkeen (VK 104), siihen on varmaankin jokin erityinen syy! Syy löytyy itse asiassa koko rikkojen suvun (Saxifraga) nimen historiasta.

Aiemmin sukua nimitettiin suomenkielessä kivirikoiksi - niinhän tieteellinen nimi edelleenkin kuuluu. Ne kasvavat usein nimensä veroisissa paikoissa, pienissä kallionhalkeamissa. Syy- ja seuraussuhteet tulivat joskus väärin ymmärretyiksi. Niinpä ajateltiin, että rikkokasvit valtavalla voimallaan ja sitkeydellään saavat jopa kalliot kappaleiksi, tekevät itse niitä kivirikkoja, joissa sitten jatkavat kasvuaan.

Tämä tieto oli myös keskiajan kirkkomaalareilla. Niinpä heistä oli enemmän kuin sopivaa maalata pääsiäisaamun tyhjän haudan ihmettä kuvaaviin teoksiinsa haudan lähelle juuri rikkokasveja. Eihän edes suuri kivi haudan suulla pystynyt pitämään sinne haudattua vankinaan - varsinainen Kivirikko!

Kultarikko on yllättävä ilmestys kasvupaikallaan. Tämäkin kasvi on kuvattu Saananrinteen purokivikosta. Varsinainen väriläiskä kaiken karuuden keskellä! Ajattelin ensin, että kultarikko - Lapin korkeimpien kalkkituntureiden kasvi - sopii kovin huonosti tähän rikkokasvien pääsiäisteemaan, onpahan vain lähinnä samaa sukua. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, kun huomasin, että sama kasvi kasvaa myös Keski-Euroopan vuoristoalueilla. Odotan innolla hetkeä, että näkisin jonkin keski-eurooppalaisen maalarin pääsiäsaiheisen työn - ja kukaties sittenkin haudan vierelle maalatun kultarikon!
EI PALKKA-ARMEIJAA

Meillä nykyajan ihmisillä on helposti taipumus jättää kirkko, seurakunta ja uskonasiat eri sortin ammattilaisten hoidettavaksi. Paavalin sanat kuitenkin muistuttavat ihan selvinä ja muuttumattomina:

"Pukekaa päällenne Jumalan koko sota-asu, Jumalan taisteluvarustus!" (Ef. 6)

Näissä asioissa ei siis sittenkään pitäisi elää palkka-armeijan tai eri sortin asiantuntijoiden varassa. Vastuuta ei voi jättää vain alan ammattilaisille. Rintamavastuu kuuluu meille kaikille. Yleinen asevelvollisuus uskoanasioissa on muistettava. Paavalin pukeutumisohje koskee meitäkin ja tämän ajan elämää seurakunnissa.

Mutta se tuo sota on nykyaikana niin kummallista! Siinä ei muodostukaan enää entiseen turvalliseen tapaan selkeitä rintamalinjoja. Ei sodassa enää kyyhötetä vuositolkulla samoissa poteroissa. Eikä ole tietoakaan enää siitä menneitten sotien turvallisesta asetelmasta: omat ovat tässä ympärillä, viholliset tuossa suunnassa kiväärin- tai tykinkantaman päässä. Koko sodankäynnin strategia on pistetty 50 vuodessa uusiksi: aluepuolustuksesta ja rintamalinjoista on siirrytty strategisten kohteiden suojeluun, tietoliikenneyhteyksien turvaamiseen, sissitoimintaan... Mutta onko kirkon strategiaa uusittu? Olisiko tarvetta? Vai jatketaanko vain vanhasta muistista entiseen malliin... pääasia, että pauke kuuluu!

Kun tätä kristillisen rintaman taistelua tässä ajassa miettii, tulee mieleen sekin ajatus, että aina ei edes tiedetä, missä ja mistä pitäisi taistella. Eikä sekään helposti selviä, ketkä näissä taisteluissa ovat omia ja ketkä vihollisia...
Seurakuntakerhossa 6.11.1990.
HIENO NÄYTÖS

Tarina kertoo afrikkalaisesta heimosta - itse kuulin sen Matti Järveläisen kertomana. Aina kun kylään tuli valkoihoisia vieraita, he järjestivät juhlan. Juhlassa he esittelivät aina kylänsä ylpeyden, apinapyydyksen.

Se oli vain ontto puupökkelö - kupeessa pieni reikä ja sisällä herkkupala syöttinä. Apina sai aukosta tyhjän kätensä juuri ja juuri sisälle. Se onnistui vielä puristamaan nyrkkinsäkin herkun ympärille. Mutta pois se ei enää päässyt! Niin ahne se oli, ettei enää raskinut nyrkkiänsä avata. Siihen se nääntyi tai sitten tuli pyydystetyksi. - Sitä tarina ei kerro, mitä vieraat sanoivat näytöksestä! Mahtoivat ihastella? Minkähän tähden ne sitä juuri valkoihoisille vierailleen esittelivät...

Taitaa olla minullakin noita tyhmiä aarteita ja toisaalta samaa apinan ahneutta. On ainakin niitä asioita, joihin tarraan tiukasti kiinni - vaikka kuinka huonosti kävisi. Ja on niitäkin asioita, joista minun ei kannattaisi porukan mukana luopua, vaan pitäisi sittenkin tarrata kiinni entistäkin lujemmin.
Lukiolla aamunavauksessa 20.9.1996.

OLLAANKO PARATIISISSA - SELJAKÄMMEKKÄ (Dactylorhiza sambucina)

Ahvenanmaalla kannattaa käydä alkukesästä ennen pahinta turistikautta - ja ennen kuin ruotsalaiset valtaavat koko saaren. Kun näin tekee, saattaa lehtoniityillä nähdä tämän paratiisimaisen näyn - seljakämmekkä kukkii.

Näky on nätti ja paratiisi tulee sitä katsellessa muutenkin mieleen. Ruotsinkielinen nimi kasville on nimittäin "Adam och Eva" - siis Aatami ja Eeva! Seljakämmekkä on oloissamme poikkeuksellinen, kaksimuotoinen kasvi. Se tekee sekä purppuranpunaisia (Aatami) että heleän keltaisia (Eeva) kukkia. Meillä punaisia kukkia on enemmän, mutta Keski-Euroopassa suhde kääntyy toisinpäin.

Kuva on otettu paikallisilla (vero)paratiisisaarilla, Ahvenanmaalla - tarkemmin sanottuna Lemlandissa. Ahvenmaallakin kasvi on sen verran harvinainen, että maakuntahallitus on antanut seuraavanlaisen ohjeen: "Ilman maakuntahallituksen lupaa on kiellettyä kaivaa kasvi maasta, ottaa haltuun, hävittää tai muuten vaarantaa kasvin säilyminen."

Äskeistä seljakämmekän suojeluohjetta lukiessa tulee edelleenkin mieleen paratiisi. Sama suojeluohje on toisessa kirjassa kirjattu ylös vain vähän toisenlaisin sanankääntein: "Jumala asetti ihmisen Edenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä." (1. Moos. 2)