PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

TÄHTITARHOJEN TAKANAKO

Harvinaisen monessa suomalaisessa kodissa on näinä viikkoina uskallettu tarttua Raamattuun, on uskallettu tuoda se omaan kotiin ja on rohjettu antaa se ystäväperheelle lahjaksi. Uudenkin käännöksen lukijat etsivät vastauksia kysymyksiinsä siitä, millainen Jumala on. Aluksi siihen vastataan niillä yleisillä totuuksilla: Jumala on rakkaus; Hän on kaikkivaltias, täydellinen, iankaikkinen, kuolematon, armollinen...

Joulu kuitenkin kertoo meille, miten tämä Jumala sitoutuu maailmaan, miten tämä Jumala tulee aina arkisimman elämäntodellisuuden keskelle. Jumala suostuu järkyttävän arkisiin asioihin. Koko kristillinen usko on täynnä tätä samaa ihmettä:

Jeesus Kristus, tuo maailman Vapahtaja, on lihaa ja verta, avuton lapsi...

Pyhässä ehtollisessa meille ei anneta jalometallin kappaleita muistoksi, vaan leipä pellon viljasta ja viini rypäleiden mehusta kelpaavat Jumalan armon asumispaikoiksi ja eteenpäin viejiksi...

Pyhässä Raamatussa Jumala suostuu siihen, että arkisen kielen inhimilliset ja ymmärrettävät sanat ovat Jumalan puhetta ihmiselle...

Ihmisen järki saattaa hyvinkin runollisesti tunnustaa: minä uskon, että Jumala on tähtitarhojen takana. Joulun viesti ei kuitenkaan kerro meille kaukaisen salaisesta ja tähtitarhojen takana asuvasta Jumalasta. Sen sanoman ydin on: "Jumala on meidän kanssamme."
Saarnassa Kiuruveden kirkossa uuden raamatunkäännöksen ilmestymisen jälkeisenä jouluna 25.12.1992.
TULLAAN JA TUODAAN

Pihtiputaan kirkon alttariseinällä on tämä tuttu teksti: "Tulkaa minun tyköni kaikki..." (Matt. 11)

Osalle tie kotikirkkoon täällä olevan kotiväen keskelle on kuitenkin outo. Moni on sieltä poissa. Joku onkin sanonut, että jumalanpalveluksen alussa jokaisen kirkkovieraan tulisi hiljentyä rukoukseen. Hän on antanut tuolle rukoukselle aiheenkin. Siinä tulisi tuoda mökillä olijat, sairaat naapurit, kiireiset lapsiperheet ja kaikki poissa olijat kirkonpenkkiin...

Ohjeen antaja tekee vielä tarpeellisen tarkennuksen. Tuossa rukouksessa ei tehdä parannusta toisten elämästä eikä siinä moitita toisia. Tuodaan vain nämä ystävät rukouksessa kirkkoon ja ollaan sitten heidän kanssaan jumalanpalveluksessa...

Lausetta voisi siis hyvinkin jatkaa. Tulkaa... ja tuokaa minun tyköni kaikki!
Vierailulla seuroissa Pihtiputaan kirkossa 2.5.1993.

KONSTAAPELIN KUKKA - SINIVUOKKO (Hepatica nobilis)

Paavali irvuili Raamatun lehdillä tyhjänpäiväisten kieltojen noudattajille. Älä tartu, älä maista, älä koske - niistä syntyy pelkkää omatekoista pyhyyttä ja ylpeyttä. (Kol. 2)

Yllättäen nuo ohjeet soveltuvat sinivuokon käyttöohjeiksi! Ei kannata maistaa, sillä se kuuluu leinikkikasveihin ja on siis myrkyllinen. Ei pitäisi myöskään tarttua ja koskea, vaan tulisi jättää paikalleen kukkimaan. Valkovuokosta poiketen sinivuokolla on lyhyt ja pysty maavarsi. Sen avulla se ei lisäänny kasvullisesti. Siksi sinivuokko on vähentynyt rajusti poiminnan vuoksi.

Sinivuokko tuottaa hyvin siemeniä ja lisääntyy vain niiden avulla, muurahaislevitteisesti. Mutta se on hidasta. Siementaimen kehittyminen kukkivaksi yksilöksi vie kymmenisen vuotta! Sama juuritupas saattaa kuitenkin kukkia jopa 50 vuotta.

Sinivuokon elämänrytmi poikkeaa valkovuokosta. Kukkanuppunsa se valmistaa jo syyskesällä seuraavan kevään kukintoa varten. Myös sen lehdet talvehtivat vihreinä ja kestävät jopa 15 asteen pakkasen. Uusia lehtiä se kasvattaa vasta kukkimisen jälkeen kesällä. Itse asiassa sini- ja valkovuokot eivät ole edes samaa sukua, vaan sinivuokko kuuluu Hepatica-sukuun. Tuon sukunimen kasvi on saanut maksaa muistuttavista herttatyvisistä 3-liuskaisista lehdistä. Valkovuokon lehden muistanet erittäin syvälle liuskoittuneeksi...

Sinivuokko ei ole kasvin nimenä vanha. Vielä nuorempi se lienee poliisin synonyymina! Nätti kukka niille on valittu, täytyy sanoa! Sen ovat ansainneet!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

VAARALLISTA

Viime vuosina on miltei kaikki elämän arkiset perusasiat todettu tieteellisillä tutkimuksilla ihmiselle vaarallisiksi. Välillä puhutaan sokerista, sitten leivästä ja kohta varoitetaan voista - ja taas kohta uusista asioista. Joku onkin tästä kyllästyneenä tiivistänyt tämän jatkuvan vaaroilla uhkailemisen omaan terävään johtopäätökseensä: "Vesi kohtuullisesti nautittuna ei liene ihmiselle vaarallista!"

Hienoinkin aate ja parhainkin keksintö tarjoaa aina mahdollisuuden paitsi hyviin ja hyödyllisiin myös täysin vääriin ja vahingollisiin sovellutuksiin. Uskon nimissä on tehty ristiretkiä. Itsenäisyyden, vapauden ja turvallisuuden nimissä on useimmat sodatkin aloitettu...
Saarnassa Kiuruveden kirkossa Itsenäisyyspäivänä 6.12.1986.
TIENVIITTA

Vanhan kirkon kastekysymyksistä kolmas - uskotko sinä Pyhään Henkeen? - on monelle meistä tavattoman vaikea. Luojassa ja Lunastajassa tuntuu olevan jotakin, mihin tarttua, jotakin, mikä pysyy käsissä - tai jonka käsissä minä pysyn. Mutta Pyhä Henki jää jotenkin epämääräiseksi. Ajatuspohdinnoissa sille ei tahdo jäädä tilaa. On hankalaa uskoa johonkin, joka tuntuu jäävän kaikin puolin epämääräiseksi.

Tämä vaikeus liittyy Pyhän Hengen tehtävään. Pyhä Henki ei tyrkytä esille itseään, se ei julista omia voimiaan eikä se levittele ihailtavaksi omia suuria saavutuksiaan.

Urheilun pelikenttien suuret sankarit ovat meille tuttuja. Joukkueen pelaajilla on selässä suuret numerot ja isoilla kirjaimilla koko selän leveydeltä nimi näkyvissä. Ja monelle heistä on tärkeintä näkyä pistepörsssin kärjessä, varmistaa, että oma nimi ja naama ovat varmasti tuttuja. Oman maineen ja kuuluisuuden on kasvettava.

Pyhä Henki ei levittele hartioitaan, jotta oma nimi näkyisi. Se ei huutele joukkoja ympärilleen: tulkaa tänne, katsokaa minua, kuunnelkaa, mitä minulla on sanottavana. Pyhä Henki toimii toisella tavalla. Se on ihmisten keskellä tienviittana, yksinkertaisena, muta selvänä opastimena. Se viittaa muualle, pois itsestään - menkää tuonne, menkää Kristuksen luokse!
Saarnassa Kiuruveden kirkossa helluntaina 23.5.1999.

KIIHKEÄ ELÄMÄ - VALKOVUOKKO (Anemone nemorosa)

Valkovuokon kohdalla siitä on eniten puhuttu: jokaisella on oma aikansa ja paikkansa, ekologinen tasku. Valkovuokon paikka on eteläisissä lehtipuumetsiköissä. Se sanelee elämän kiihkeän rytmin. Jotta valo riittäisi yhteyttämiseen ja siementen tuottamiseen, on oltava kukassa jo varhain keväällä, ennen puiden lehtimistä. Pian juhannuskesän jälkeen valkovuokko jo lakastuu ja jää odottamaan seuraavaa kevättä. Sen kasvukaudeksi jää vain noin 60 päivää. Yhtä nopea pyrähdys kuin sillä kirjailijalla, joka eli vain syksystä jouluun...

"Kukka äidille, äiti ymmärtää..." Ymmärtääkseni tuttu laulu kertoo juuri tästä kukasta. Toivottavasti myös kukan antajat ymmärtävät, että jos kerran vuokkoja on poimittava, ainakin niiden värin on säilyttävä valkoisena! Valkovuokko nimittäin sinivuokosta poiketen tekee paitsi siemeniä lisääntyy hyvin myös kasvullisesti. Sillä on nopeakasvuinen vaakajuurakko, josta voi nousta jopa 1000 versoa neliömetriltä - näistä nousijoista saattaa olla jopa sata kukkavartta. Se ei siis kärsi poimimisesta niin rajusti kuin sinivuokko.

Valkovuokon kukissa ei ole mettä - se ei houkuttele perhosia. Keltaisilla heteen ponsilla se houkuttelee pölyttäjiksi kärpäsiä ja kovakuoriaisia - siitepölypalkalla! Myös pähkylähedelmien levittäminen on omalaatuista. Valkovuokko on muurahaislevitteinen. Sen siemenissä on öljypitoinen lisäke, joka houkuttelee muurahaisia...

Valkovuokon versoissa on glykosidia, joka murskattaessa hajaantuu protoanemoniiniksi. Varmaan jo arvasit, että viimeistään se on myrkyllistä. Se ei ole ihme, sillä valkovuokko kuuluu leinikkikasveihin (Ranunculaceae)... Kun heimon tuntee niin tavat tietää...


SUHTEILLA

Kauppajonossa edelläni olevat tuttavat keskustelivat. Toinen kertoi onnellisena ystävänsä työpaikan saamisesta. Veljen vaimon ystävän kautta oli osattu ottaa yhteyttä... Onneksi oli suhteita! Hän oli onnellinen ystävänsä puolesta.

Kuulijan paikalla olija ei näkynyt muuttuvan onnelliseksi. Kasvoistakin näki, että häntä kuohutti. Ja purkaushan sieltä tuli, kauppajonopurkaukseksi aika erikoinen: "En voi hyväksyä, että suhteilla pelataan! Jos minä taivaaseen pääsen, sinne minä menen suhteilla. Mutta vain sinne!"

Keskeisimmät asiat ovat monesti meillä sekaisin. Siellä, missä pitäisi pärjätä omillaan, siellä pelataan suhteilla. Siellä taas, missä kukaan ei omillaan eikä ansioluetteloillaan voi ikinä pärjätä, siellä kuvitellaan omasta minästä ja omasta elämästä vallan ihmeellisiä.

Se oli täysin totta, minkä kauppajonossa kuulin. Taivaaseen mennään vain suhteilla. Sillä yhdellä. Jokainen meistä.
Seuroissa Seuratuvalla 15.3.1998.


SUKUA SUDELLE

Onko ihminen ihmiselle susi? Tuo aihe oli pohdittavana ylioppilaskirjoituksissa äidinkielenkokeessa. Ja moni teki niin kuin on opittu. Susi ja suden käyttäytyminen nähtiin kaiken pahuuden ja julmuuden huippuna.

Jotkut löysivät kuitenkin toisenlaisen näkökulman. Suomen Kuvalehdessä lainattiin yhtä kirjoittajista. Näin hän pohti: "Jos ihminen kohtelisi toista ihmistä niin kuin susi kohtelee toista oman laumansa jäsentä, tämä maailma olisi onnellinen paikka!!"

Susi puolustaa, hoivaa, ruokkii ja saalista - se tekee aivan kaiken vain yhdessä samaan laumaan kuuluvien kanssa. Ei taida meissä olla suden sukua...
Aaamunavauksessa lukiolla 26.3.1999.
SPONSORISOPIMUKSIA

Viime viikolla lähetin jo kaksi kuukautta myöhässä olevan lahjan kummipojalle. Hävettää! Mutta onhan kummina oleminen jotakin muutakin kuin vain lahjoja - vaikka olisivat ajoissakin.

Kristikunnan alkuaikojen yhteisenä kielenä oli latina. "Kummi" on latinaksi "sponsor"! Onpa sanan sisältö parissa vuosituhannessa muuttunut! Alun perin ei ollut kyse mainosmarkoista, rahan antamisesta eikä ylipäänsä olleenkaan aineellisesta tukemisesta. Se tarkoitti kanssakristittynä olemista, hengellisessä kasvamisessa mukana olemista.

Tuo vanha näköala ei kylläkään poista häpeää kummin tehtävien huonosta hoitamisesta! Päinvastoin!
Seuroissa Heinäkylässä 18.11.1990.

SUHDANTEIDEN ARMOILLA - MORSINKO (Isatis tinctoria)

Runsashaarainen kukinto antoi alunperin tälle kasville nimen morsiuskruunu. Siitä Lönnrot riimitteli nykyisen morsinko-nimen. Se kuuluu ristikukkaisten heimoon (Brassicaceae).

Historiankirjaa saa selailla tavallista useammalta aukeamalta pysyäkseen mukana morsingon vaiheissa. Itse Julius Caesar kertoo siitä muistelmissaan. Britannian sotaretkellä v. 54 eKr. hän tapasi pelottavan piktien sotilasheimon, jotka olivat värjänneet kasvonsa sinisiksi - morsingolla.

Sinertävänvihreistä lehdistä saadaan indoksyli-nimistä sinistä väriainetta. Tämän värin takia kasvia viljeltiin laajasti keskiajalla koko Keski-Euroopassa. Meritien löytyminen Intiaan 1560-luvulla toi markkinoille uuden indigokasvista saatavan väriaineen. Sen tuontia yritettiin rajoittaa jopa kieltolaeilla, mutta halpatuonti idästä kuitenkin syrjäytti morsingon - tällaista kauppasotaa käytiin siis jo 1600- ja 1700-luvuilla! Napoleonin sodat 1800-luvulla toivat vielä yhden uuden nousukauden morsingon viljelijöille. Sodan seurauksena kauppayhteydet Intiaan nimittäin heikkenivät tilapäisesti.

Suomessa morsinko kasvaa kapealla rannikkovyöhykkeellä sekä lounaisessa saaristossamme. Pidetään hyvin mahdollisena, että se on kulkeutunut tänne viikinkien kaupankäynnin yhteydessä. Kuvan kasvit on kuvattu siltapenkereellä Nåtön biologisen tutkimusaseman lähellä.

Morsingon lehteä sanotaan sepiväksi. Vasemman reunan kuvasta näkee tämän tarkoittavan sitä, että lehtilavan tyvi ympäröi vartta.
PARAS OPETTAJA

Iltakinkerit olivat alkamassa. Alkuvirren alettua kinkeritalon 4-vuotias poika karkasi hoitajiltaan keittiöstä, sieppasi virsikirjan keittiön pöydältä, tuli yksin istumaan tuvan etumaiseen penkkiin, avasi käsissään nurinpäin olevan kirjan ja oli heti täyttä kurkkua mukana liikkeelle lähteneessä pääsiäisvirressä!

Tuli rukous, poika risti kätensä ja kumarsi päänsä niin kumaraan, että kipeää teki. Aamenen sanottuani tuli kuin kaikuna tuo sama sana pojan suusta.

Aiheena tuossa illassa oli yhteinen jumalanpalvelus. Tarkoituksena oli kerrata, miten vahvasti jumalanpalvelus on yhteistä tekemistä ja osallistumista. Tuo pieni poika kertoi sen kaikkia sanojakin vahvemmin!
Iltakinkereiden jälkeen hartaudessa vanhainkodilla 9.2.1992.
OLEN NÄHNYT... NORSUN KYLVYSSÄ

Raamatussa on jokaiselle jotakin. Aarteita löytyy eri aikoina, eri ihmisille ja erilaisissa elämäntilanteissa. Tämän Luther kertoi aikanaan viehättävällä tavalla:

"Jumalan sana on kuin valtavan suuri virta. Sen rannalla, vihreillä rantatörmillä karitsat voivat hypellä. Ja sen suurissa syvänteissä norsut mahtuvat kylpemään..."
Aamunavauksessa ala-asteella 12.11.1991.
TYLSYYDEN HUIPPU

Kerran rippikoulussa kysyin, millaista olisi elämä, jos kaikki käskyt toteutuisivat. Vastauksen olisin kyllä melko lailla kysymättäkin arvannut... Näinhän se ensimmäinen suupaltti sen sieltä kajautti: "Kyllä olisi hirvittävän tylsää!"

Sitä tylsyyttä oli hyvä lähteä yhdessä miettimään. Israelin kansahan sai käskynsä matkalla luvattua maata kohti. Siis vieraiden tapojen, uskontojen ja kansojen paineessa. Käskyjen oli määrä olla tienviittoina vapautta ja rakkautta, hyvää elämää kohti. Ne olivat muistuttamassa näistä kahdesta asiasta: Jumalaa saa huutaa avuksi kaikenlaisessa hädässä. Ja jokaisen ihmisen henkeä ja elämää ja kaikkia elämän tarpeita on aina suojeltava...

Olisihan se varmasti tylsää, jos tuollainen elämä olisi totta... Lukkoseppien ammattikunta olisi kuollut jo aikoja sitten eikä valvontakameratekniikka pääsisi kehittymään ollenkaan! Joka puolella olisi vain rehellisiä ja apua tarjoavia, toisen parasta ajattelevia ihmisiä...
Seuroissa Turhalan koululla 11.10.1992.

PAPPEINKOKOUKSESSA - PÄIVÄNKAKKARA (Leucanthemum vulgare)

Kuva vanhanajan päivänkakkaraniitystä ei välttämättä suomalaiselle tuo mieleen pappeinkokousta. Muut pohjoismaalaiset ymmärtävät yhteyden niiden välillä nopeastikin. Päivänkakkaran ruotsinkielinen nimi Prästkrage tarkoittaa papinkaulusta. Yhä edelleen Norjan ja Tanskan papit pitävät virkapuvussaan vanhaa röyhelöistä myllynkivikaulusta. Myös piispa Rothovius on maalauksessa 1600-luvulla kuvattu sellaisessa asussa. Suomalaiset tuntevat kakkaransa paremminkin arpakukkana...

Päivänkakkaran kukinto on erikoinen. Sen laidoilla on valkeat kielikukat, jotka ovat kaikki emikukkia. Kukinnon keskusta muodostuu kehrä- eli torvikukista, jotka taas ovat kaksineuvoisia. Nopeasti vilkaisten saattaa päivänkakkaran ja peltosaunion sotkea keskenään. Päivänkakkaralla on kuitenkin ihan oikeat pyöreäpäiset ja isohampaiset lehdet, saunion lehdet ovat rihmamaisen kapealiuskaisia. Kuvan vasemmassa reunassa on perinnöllisesti poikkeava lyhytlaitakukkainen yksilö Niemiskylästä.

Päivänkakkara on kovasti vähentynyt salaojituksen ja puhtaampien siemenlajikkeiden "ansiosta". Myös karjan laiduntamisen lopettaminen näkyy lajin määrässä. Silti yksi päivänkakkara saattaa tuottaa kesässä kymmeniä tuhansia siemeniä. Kasvikirja kertoo päivänkakkaran tuoksun olevan jalkahikimäinen tai juustomainen... En nyt noinkaan sanoisi, mutta ei niitä meilläkään maljakoihin kanneta!
OMA PSALMI

"Luetaan se meidän oma psalmi!"

Niin te pyysitte. Ja niin se luettiin. Se luettiin sairaalassa äitinne sairasvuoteen vierellä monet kerrat, monen vuoden aikana. Kerran se oli luettu äitiänne ja isäänne vihittäessä. Se luettiin myös, kun äitiänne saatettiin haudan lepoon. Ja nyt vuotta myöhemmin täällä kodissanne muistoseuroissa se on taas hyvä yhdessä lukea, teidän oma psalminne:

"Herra on minun valkeuteni ja autuuteni,
ketä minä pelkään!
Herra on minun elämäni turva,
ketä minä vapisen!" (Ps. 27)
Muistoseuroissa 27.11.1987.
NUORUUDEN INTOA

Nuori pappi oli Kiuruvedellä menossa seuroihin vanhan rovastin kyydissä. Tuolla nuorella oli intoa, ajatuksia, näkemystä ja vaikka mitä... Kaikki ei mahtunut edes häneen sisälle! Koko menomatkan hän toi esille näkemiään puutteita ja parannuksia ja uudistuksia, joihin oli kiireesti ryhdyttävä.

Tulomatkalla seurojen jälkeenkin sama tahti jatkui. Toinen jaksoi puhua. Ja toinen kuunteli hiljaa. Lopulta rovasti pysäytti autonsa. Hän kääntyi hitaasti nuoren matkotoverinsa puoleen ja muistuttu painokkaasti: "Kuule, paina mieleen, että evankeliumia on tällä seudulla julistettu jo kauan ennen sinua! Ja sitä tullaan julistamaan sinun lähtemisesi jälkeenkin!"

Taas lähdettiin jatkamaan matkaa, tosin aika paljon rauhoittuneina! Muistutus oli aiheellinen ja Raamatunkin lehdiltä tuttu. Paavalikin tiesi jo saman asian: "Minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut..." (1. Kor. 15)

Me emme tosiaan ole ensimmäisiä... onneksi.
Seuroissa Turhalassa 19.4.1993. (Tapahtuman kertonut tarinan "nuori pappi", myöhempi Kuopion tuomiorovasti Matti Järveläinen)
VAIETTUJA UUTISIA

Tämä aika on täynnä huonoja uutisia. Tämä aika myös helposti leimataan pelkkien aineellisten arvojen perässä juoksemisen ajaksi. Radio-ohjelmien kuuntelijatilastot kertovat kuitenkin toisenkinlaisen totuuden.

Sunnuntaiaamun jumalanpalvelus on tämän päivän Suomessa eniten kuunneltu radio-ohjelma. Uutisvälineitten jatkuvan tyhjien kirkkojen levittelyn keskellä ei aina muista, että jokaisena pyhäaamuna tässä maassa on radioiden ääressä ja kirkkojen penkeissä yhteensä lähes miljoona kirkkovierasta! Viikko viikon perästä ympäri vuoden!

Eipä ole näkynyt pahemmin lehdissä juttuja tästä. Uutisoidaan sitä mitättömämpiäkin asioita!
Yöhartaudessa Kiuruveden kirkossa uutena vuotena 1992-1993.

ONNI VIRHEESTÄ - VALKOAPILA (Trifolium repens)

Kun olin perheen kuopuksena syntynyt, isä oli heti ottanut pienen kourani käteensä, katsonut hetken ja selvästi iloisena sanonut: "Tulihan se sieltä!" Vasemman käden pikkurilli oli selvästi kaliiberiltaan pienempi ja vähän koukistunut. Sellainen oli isälllä ainoana sisarussarjastaan. Sellainen oli isän äidillä ainoana sisarussarjastaan...

On siis onni saada perinnöllinen kehityshäiriö! Ei siitä kyllä ole mitään haittaakaan onneksi ollut. Mutta kun jahdataan niitä nelilehtisiä valkoapiloita, siinä on kyse käsittääkseni juuri samasta, perinnöllisestä kehityshäiriöstä. Enpä tiedä kannattaisiko sellaisesta erityistä onnen merkkiä tehdä...

Valkoapila poikkeaa selkeästi muista apiloistamme. Täysvalkoiset kukat ja maanmyötäinen varsi sekä pitkät kukkaperät yhdessä pyöreähköjen typäkkäkärkisten lehtien kanssa varmistavat lajimäärityksen.

Varsinkin ennen apilakasvit ovat olleet tosi tärkeitä laitumille. Juuristonsa bakteerien avulla ne pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä maaperään. Valkoapilan käyttöarvoa leikkonurmikoissa lisää sen matalakasvuisuus sekä tallauksenkestävyys. C-vitamiinia sen lehdissä on uskomattoman paljon, jopa 180mg/100g. Myös hunajakasveina apilat ovat erityisen tärkeitä.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

ASIAN YTIMESSÄ

Naapurissa, Lapinlahdella, seurakunta täytti 150 vuotta ja pitivät oikein isot juhlat. Lehdessäkin oli pitkä juttu juhlajumalanpalveluksesta ja muusta päivän kulusta. Ihan piispan olivat saaneet saarnaamaan...

Minä tietysti uteliaana lehdestä lukemaan, mitä piispa oli saarnassaan sanonut. Lehti kuittasi kaiken yhdellä lauseella: "Piispa saarnasi päivän evankeliumitekstin antamasta aiheesta."

Olin ensilukemalta melkeinpä närkästynyt, kun piispan saarna noin mitään sanomattoman lyhyesti kuitattiin. Mutta jäinpä sitten kuitenkin miettimään... Mahtoikohan lehtimies itse edes tajuta, miten tarkasti tuli saarnan aiheen kertoneeksi. Juuri siitä pitäisikin saarnata. Ei mistään muusta, joutavista jutuista. Lieneeköhön piispa lehdestä huomannut, miten loistavasti oli onnistunut saarnassaan asiassa pysymään... Tuollaista hyvää palautetta olisi itse kenenkin mukava joskus tekemisistään saada - jos on aihetta...
Päiväkirjasta joulukuussa 2008.
ONNITTELUNI LEHTIMIEHELLE

Sanomalehdessä oli tällainen uutinen: "Afrikkalainen saarnamies hukkui seurakuntansa edessä yritettyään turhaan kävellä vetten päällä."

Tuosta uutisesta voi kyllä onnitella lehtijutun tekijää. Harvoin osuu sanavalinta noin asian ytimeen. Turhaan tosiaan yritti ja turhaan kuoli. Ihan turhaan!
Seuroissa Luupuvedellä 29.1.1995.