TIENVIITTA

Vanhan kirkon kastekysymyksistä kolmas - uskotko sinä Pyhään Henkeen? - on monelle meistä tavattoman vaikea. Luojassa ja Lunastajassa tuntuu olevan jotakin, mihin tarttua, jotakin, mikä pysyy käsissä - tai jonka käsissä minä pysyn. Mutta Pyhä Henki jää jotenkin epämääräiseksi. Ajatuspohdinnoissa sille ei tahdo jäädä tilaa. On hankalaa uskoa johonkin, joka tuntuu jäävän kaikin puolin epämääräiseksi.

Tämä vaikeus liittyy Pyhän Hengen tehtävään. Pyhä Henki ei tyrkytä esille itseään, se ei julista omia voimiaan eikä se levittele ihailtavaksi omia suuria saavutuksiaan.

Urheilun pelikenttien suuret sankarit ovat meille tuttuja. Joukkueen pelaajilla on selässä suuret numerot ja isoilla kirjaimilla koko selän leveydeltä nimi näkyvissä. Ja monelle heistä on tärkeintä näkyä pistepörsssin kärjessä, varmistaa, että oma nimi ja naama ovat varmasti tuttuja. Oman maineen ja kuuluisuuden on kasvettava.

Pyhä Henki ei levittele hartioitaan, jotta oma nimi näkyisi. Se ei huutele joukkoja ympärilleen: tulkaa tänne, katsokaa minua, kuunnelkaa, mitä minulla on sanottavana. Pyhä Henki toimii toisella tavalla. Se on ihmisten keskellä tienviittana, yksinkertaisena, muta selvänä opastimena. Se viittaa muualle, pois itsestään - menkää tuonne, menkää Kristuksen luokse!
Saarnassa Kiuruveden kirkossa helluntaina 23.5.1999.