ALKUUNPANIJA

Lapsuuden kodissani kuunneltiin usein levyltä Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Lieneekö nautittavampaa kokemusta: sanansa hallitseva tekstintekijä ja Yrjö Jyrinkosken mahtava taito käyttää saamaansa ääntä. Erityisesti mielessäni on kohta, jossa kerrottiin veljesten joulunvietosta.

Veljekset tulivat vielä kerran, nyt jo aikuisina ja oman paikkansa löytäneinä vanhaan yhteiseen lapsuuden kotiinsa viettämään yhdessä joulua. Siinä ne olivat nuo yhdessä kasvaneet veljekset, heidän vaimonsa ja iso, hälisevä lasten joukko. Ja puhumista riitti, yhteisiä kokemuksia kerrattaviksi ja uusia kuulumisia jaettaviksi.

Mutta sitten kaikki tuo hälinä, leikin melske ja puhe hiljeni: "Tuvassa alkoi ihana, juhlallinen veisaus, jonka Simeoni aloitti ja johon yhtyivät kaikki."

Kaikki tuossa tekstissä kertoo, että näin oli tapahtunut ennenkin - ja monesti. Se ei tuntunut vieraalta eikä oudolta. Se oli heille tuttua ja turvallista. Lapset varmaankin kipaisivat vanhempiensa syliin. Kaikki olivat mielellään mukana - ei kerrottu uloslähteneistä! Ja virrenkin ne osasivat! Niin jämäkästi sekin oli sanottu: "... siihen yhtyivät kaikki."

Voi että tuo tuntuu tutulta! Tähän meillä näillä seuduilla on totuttu. Virttä on veisattu yksin, mutta vielä juhlavampaa se on ollut aina yhdessä ollessa, ystävien vieraillessa. Yksi täälläkin on aina aloittanut ja vähitellen virsi on paisunut, joskus aivan värisyttävän valtavaksi virraksi. Säilyyhän tämä aarre meillä?

Saarnasta kanttorin tehtävään siunaamisen yhteydessä Kiuruveden kirkossa Aleksis Kiven päivänä 10.10.1999.