ELÄMÄNASENNE

Joskus puhutaan merkkimiehistä, oikein merkittävistä ihmisistä. Minäkin ehdin hetken aikaa tuntea yhden sellaisen. Häntä ei kylläkään kiitelty eläessä. Ei hänestä kuoltuaankaan kirjoiteltu kiitoskirjoituksia. Silti tuhannet ihmiset olivat vuosien kuluessa monella tavalla hänen palveltavina.

Hän sai elää 55 vuotta. Raskas työ alkoi jo varhaisessa lapsuudessa. Elämä oli kymmenen vuotta raskasta työtä maatalon palvelijana - siis pitkää päivää ja raskasta työtä toisten hyväksi ruokapalkalla.

Seuraavat 10 vuotta hän oli huoltoaseman apulaisena, siivoojana ja autonpesijänä. Samalla hän kulki aamuyöllä toisten vielä nukkuessa ovelta ovelle postinjakajana. Ja viimeiset 20 elämänvuottaan hän sairasti reumaa, niistä viimeiset viisi kokonaan vuoteenomana ja liikuntakyvyttömänä.

Mutta läheiset ihmiset eivät muista hänen elämästään yhtään tyytymättömyyden päivää. Liikuntakyvyn kadotessa hänellä oli ilo siitä, että hän pystyi näkemään. Sokeuduttuaan hän kertoi iloitsevansa tuttavan äänen kuulemisesta. Kuulokin vietiin, mutto tuntoaistia oli vielä jäljellä. Onni oli nyt sitä, että vielä sai tuntea yhteyttä pitävien lämpimän kädenpuristuksen.

Ihan tässä tulee kateelliseksi. Jotkut ne saavat sellaisen elämän, joka on täynnä kiitoksen aiheita...
Saarnasta Kiuruveden kirkossa kiitollisuudensunnuntaina 16.9.1990.