PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

tiistai 10. helmikuuta 2009

YÖTYÖLÄINEN

Ystäväni kärsii unettomuudesta. Tai ei hän oikeastaan siitä enää kärsi. Tai jos kärsiikin, niin aika ei hänellä kuitenkaan käy enää pitkäksi.

Kun tuo ystäväni tuntee, että uneton yö on alkamassa, hän alkaa miettiä naapureitaan, ystäviään ja läheisiään:
"Yritän viipyä hetken heidän luonaan rukoillen. Ja jokaisen kohdalla, mietin, mitä hyvää hänestä erityisesti muistan."

Löytämänsä reseptin tuo ystäväni on luvannut vapaasti jokaisen käytettäväksi!
Seuroissa Luupuvedellä 20.3.1992.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto