LELLIPENTU - METSÄKURJENPOLVI (Geranium sylvaticum)

Väittävät, että entisaikojen opettajilla oli lemmikkioppilaita, rumemmin sanottuna lellipentuja. Samalle asialle löytyy montakin ilmausta. Joka tapauksessa siis sellaisia, jotka saivat aina vastata, saivat aina itselleen omia erityisoikeuksia ja -tehtäviä ja olivat aina ja kaikessa äänessä. Ja käyttivät valtaansa sumeilematta.

Turha tähän asiaan on oikeastaan opettajia sotkea. Eikä tarvitse myöskään entisaikoihin matkata. Sama kuvio toistuu kaikissa porukoissa, isoilla ja pienillä ihmisillä, nyt ja aina!

Tuossa kuvassa on minun oma lellipentu - harrastelijakuvaajan lellipentu! Ihmettelet varmasti, miksi. Sehän on ihan tavallinen metsäkurjenpolvi! Totta. Ja varmasti yleistäkin yleisempi kasvi joka puolella. Senkin tiedän. Ihmettelen itsekin, millä se minut valloittaa... On niitä kauniimpia ja harvinaisempiakin tarjolla!

Silti sillä on aivan omituinen asema. Tietokoneelta huomaan löytäväni satoja (ei kai sentään tuhatta?!) kuvia samasta kasvista. Kesä kesän perästä se aina valloittaa. En kerta kaikkiaan pysty kameran kanssa menemään sen tummansinipunaisten kukkien ohi. Kumma lumoaja. Yllättää aina. Ikäänkuin en olisi ikinä ennen sellaista nähnyt. Aina ensimmäinen kerta.

Kasvi on yleinen. Siinä on helposti luonnollisena toistuvat värit. Se kasvaa monesti valaistuksellisesti kuvaamiselle otollisella paikalla. Silti en ymmärrä sen itselleen tempaamaa asemaa. Mutta onhan se hienoa aina ja aina uudestaan ihastua uutena yhteen ja samaan! Lopetan, sillä sisäinen pappi näkyy jo aloittelevan vihkipuheen värkkäämistä...

Mutta montakohan ruutua se ensi kesänä valloittaa? Kukapa tietää. Mutta sen tietää monikin, että paras kuva on aina vielä ottamatta. Valmiina ihastumaan!