TUULIVOIMALLA - VARIKSENMARJA (Empetrum nigrum)

Karesuvannon kaukaisimmalta lakka-apajalta palatessa on monesti pysähdytty samassa tunturikankaan rinteessä. Välillä täydet sankot kantamuksina, välillä ilman saalista. Ja aina on ihmetelty. Ei ole sellaista vuotta, jolloin variksenmarjaa ei tulisi!

Syitä hyvään marjatuottoon on useita. Suojaiset kasvupaikat on yksi. Ja toinen on se, että toisin kuin monet muut kerättävät marjat, variksenmarja on tuulipölytteinen - hyönteisten puute ei aiheuta sadottomuutta.

Jotenkin olen taas ihan innoissani, kun tuostakin kuvan kasvista pystyy laittamaan myös alalajimäärityksen. Se on ssp. hermaphroditum eli pohjanvariksenmarja. Etelänvariksenmarja (ssp. nigrum) on yleensä vähemmän marjova ja sen marjat ovat myös pienemmät. Siltä pohjalta määritys ei kuitenkaan vielä varmaksi onnistu. Kuvassa näkyy vasemmassa alareunassa marjan vieressä selvä hedekukinto. Kasvi on siis paitsi yksineuvoinen (eli heteet ja emit eri kukissa) myös yksikotinen (hede ja emikukat samassa yksilössä) Eteläisempi alalaji on kaksikotinen, jolla siis hede- ja emikasvit ovat erikseen.

Tuossa rinteessä on monesti puhuttu, että pitäisi ruveta keräämään variksenmarjoja. Aikomukseksi on jäänyt. Muutama litra on joskus ohi mennessä sankon pohjalle raavittu. Kaiken maailman rohtoihin en usko, mutta ei noita montaa marjaa tarvitse suuhunsa laittaa, kun huomaa, että nesteet alkavat kehossa liikkua ihan uudella vauhdilla!

Varsinkin pohjoisessa variksenmarjaa käytetään tuottoisana talousmarjana. Kun seuraavan kerran huomaat kaarnikkamehua olevan tarjolla, voit muistella variksenmarjan ihmeellisyyksiä!