KOTINURKKIEN KASVI - PEURANKELLO (Campanula glomerata)
Kellokasvien suvusta löytyy myös tällaisia kasveja. Peurankello on rehevämpi, vankempi- ja jäykempivartinen kuin harakoille, kissoille ja kurjille nimetyt sukulaisensa. Mutta kellokasvien piirteet siitäkin löytyvät. Yksi niistä on, että varresta löytyy maitiaisnestettä. Yhdislehtinen kielekkeinen teriö kertoo suvun paljon selvemmin.
Peurankellon kukat ovat mykerömäisissä ryhmissä lehtihangoissa ja ennen kaikkea varren latvassa. Siitä se on tieteellisen nimensä saanutkin: glomerata tarkoittaa kasautumista. Sen kukat ovat 2-3 cm pitkiä ja tummansinisiä. Mikäli ne olisivat lyhyempiä ja vaaleansinisiä, olisi kyseessä harvinaisempi hirvenkello. Lajien verhiöt ja karvoitus ovat myös erilaiset.
Peurankellon kukat ovat melkoisia laboratorioita. Niin kuin kellokasveilla yleensäkin, myös sen kukilla on piirre, jota sanotaan itsemartoisuudeksi. Hedelmöittävän siitepölyn on siis tultava toisesta kukasta eli on tapahduttava ristipölytys. Touhua tunnistamisessa varmaan riittää...
Leviämisalueeltaan peurankelloa sanotaan itäiseksi ja mantereiseksi lajiksi. Niinpä sen pääesiintymät ovat Järvi-Suomen itäosissa, ihan täällä kotinurkilla.
Peurankellon kukat ovat mykerömäisissä ryhmissä lehtihangoissa ja ennen kaikkea varren latvassa. Siitä se on tieteellisen nimensä saanutkin: glomerata tarkoittaa kasautumista. Sen kukat ovat 2-3 cm pitkiä ja tummansinisiä. Mikäli ne olisivat lyhyempiä ja vaaleansinisiä, olisi kyseessä harvinaisempi hirvenkello. Lajien verhiöt ja karvoitus ovat myös erilaiset.
Peurankellon kukat ovat melkoisia laboratorioita. Niin kuin kellokasveilla yleensäkin, myös sen kukilla on piirre, jota sanotaan itsemartoisuudeksi. Hedelmöittävän siitepölyn on siis tultava toisesta kukasta eli on tapahduttava ristipölytys. Touhua tunnistamisessa varmaan riittää...
Leviämisalueeltaan peurankelloa sanotaan itäiseksi ja mantereiseksi lajiksi. Niinpä sen pääesiintymät ovat Järvi-Suomen itäosissa, ihan täällä kotinurkilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti