"Olenkohan minä ollut omille lapsilleni uskon esteenä?"
Tuota kyseli eräs mummo sairasvuoteella joka kerta tavattaessa. Mielen täytti huoli omista lapsista ja lastenlapsista. Oliko kasvattajan vastuu tullut hoidetuksi? Yritetty sitä oli, sen hän tiesi. Mutta oliko yritykset sittenkin tehty taitamattomasti. Oli pidetty vuosikymmenet pyhäkoulua, oli luettu ja oli veisattu. Mutta oliko viesti hyvästä ja armollisesta Jumalasta mennyt perille? Ettei se vain ollut matkalla vääntynyt viestiksi armottomasta ja luotaantyöntävästä Jumalasta?
Sitä samaa kysyy moni isä ja äiti. Sitä kysyy moni opettaja. Sitä kysyy pappikin rippikoulun päättyessä. Enhän minä vain taitamattomuuttani ole olllut uskon esteenä? Enhän minä vain tahtomattani ole antanut väärää kuvaa? Eiväthän minun hyvät aikomukseni vain ole vieneet aivan päinvastaiseen lopputulokseen?
Juhannuspäivän rippikoulunuoret tuovat seurakunnalle tärkeän ja vapauttavan viestin: "Älkää te vanhemmat kuvitelko itsestänne liian suuria! Emme me eikä meidän uskomme ole yksin teidän varassanne. Ei teidän hyvä opetuksenne riitä kasvualustaksi elävälle Jumalasuhteellemme. Eikä teidän epäonnistunut esimerkkinne sekään riitä esteeksi Jumalan huolenpidon kokemiselle. Meidän uskossamme on sittenkin kyse ihmistä suuremmista voimista!"
Missä Jumalan oma sana, pyhä ehtoollinen ja rukousyhteys ovat käytössä, siellä ei ihminen mahdu esteeksi Jumalan ja toisen ihmisen välille.
Saarnassa konfirmaatiojumalanpalveluksessa Kiuruveden kirkossa 26.6.1993.
Tuota kyseli eräs mummo sairasvuoteella joka kerta tavattaessa. Mielen täytti huoli omista lapsista ja lastenlapsista. Oliko kasvattajan vastuu tullut hoidetuksi? Yritetty sitä oli, sen hän tiesi. Mutta oliko yritykset sittenkin tehty taitamattomasti. Oli pidetty vuosikymmenet pyhäkoulua, oli luettu ja oli veisattu. Mutta oliko viesti hyvästä ja armollisesta Jumalasta mennyt perille? Ettei se vain ollut matkalla vääntynyt viestiksi armottomasta ja luotaantyöntävästä Jumalasta?
Sitä samaa kysyy moni isä ja äiti. Sitä kysyy moni opettaja. Sitä kysyy pappikin rippikoulun päättyessä. Enhän minä vain taitamattomuuttani ole olllut uskon esteenä? Enhän minä vain tahtomattani ole antanut väärää kuvaa? Eiväthän minun hyvät aikomukseni vain ole vieneet aivan päinvastaiseen lopputulokseen?
Juhannuspäivän rippikoulunuoret tuovat seurakunnalle tärkeän ja vapauttavan viestin: "Älkää te vanhemmat kuvitelko itsestänne liian suuria! Emme me eikä meidän uskomme ole yksin teidän varassanne. Ei teidän hyvä opetuksenne riitä kasvualustaksi elävälle Jumalasuhteellemme. Eikä teidän epäonnistunut esimerkkinne sekään riitä esteeksi Jumalan huolenpidon kokemiselle. Meidän uskossamme on sittenkin kyse ihmistä suuremmista voimista!"
Missä Jumalan oma sana, pyhä ehtoollinen ja rukousyhteys ovat käytössä, siellä ei ihminen mahdu esteeksi Jumalan ja toisen ihmisen välille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti