PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

MIELIPIDEVAIKUTTAJA

Perhe oli lähdössä kesäaamuna jumalanpalvelukseen. Kirkollisista ilmoituksista huomattiin, että kirkossa on myöskin konfirmaatio tuon päiväjumalanpalveluksen yhteydessä. Vanhempi väki alkoi jahkailla lähtemisen kanssa. Siinä kun on se konfirmaatio. Ja ehtoollisen vietto. Ja se kestää tosi kauan...

Perheen vanhin lapsi puuttui tässä vaiheessa keskusteluun. 13-vuotiaan painokkuudella hän kertoi näkymyksensä: "Onhan se kyllä pitkä. Mutta on se toisaalta sanasta sanaan täyttä asiaa, jos vain miettii, mitä siinä sanotaan!"

Siihen loppui jahkailu. Se perhe lähti sinä päivänä jumalanpalvelukseen.
Iisalmen rovastikunnan kasvatusasiain toimikunnan kokouksen alkuhartaudessa 16.9.1993.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto