PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

tiistai 17. maaliskuuta 2009

RUKOUSHETKIEN ANTIA

Luther oli aikansa lapsi. Niinpä hänellä oli hartauselämässäänkin selkeät ja perinteiset muodot, niin kuin muillakin aikansa ihmisillä. Päivän rukoushetkissään hän luki säännööllisesti kerran viikossa läpi koko Psalmienkirjan, kaikki sen 150 psalmia. Näin siis viikosta toiseen, läpi vuoden - kaiken muun lukemisen lisäksi, tietysti! Voi vain arvata, että jotakin siitä lukijaansa tarttuu!

Voi minua! Minulla on vain muutamia mielijakeita. Niihin minä takerrun ja niitä minä väsymiseen asti puheissani pyöritän! Onneksi on edes kirkkovuosi ja siihen annetut teemat ja tekstit jokaiselle viikolle...
Seuroissa Niemiskylässä 15.11.1991.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto