PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

maanantai 9. maaliskuuta 2009


VANHA VAINOOJA, KAVALA KAUHEA - NOKKONEN (Urtica dioica)

Lutherin taisteluvirren (VK 170) ajattelisi ensialkuun sopivan hyvin nokkosen eli viholaisen kuvaukseen. Mutta eipä kovin hyvin sovi...

Kun kertoo, että nokkosen nuppimaiset karvat ovat onttoja ja sisältävät mm. histamiinia, se ei tunnu vielä missään. Mutta lisätäänpä, että karvoja sanotaan poltinkarvoiksi, niiden nuppi katkeaa ihokosketuksessa ja toimii sen jälkeen injektioruiskun tavoin... Tämän tuntevat ja muistavat jo kaikki!

Aivan toisenlainen kuva kasvista syntyy, kun kerrotaan että se on ollut yksi tärkeimmistä hyötykasveistamme. Norjalaiset ottivat sen mukaansa viljelykasvina 900-luvulla Islantia asuttaessaan! Nokkosen varsien sileitä ja pitkiä kuituja on osattu käyttää jo vuositauhanneet - kansallismuseon kivikautisen Antrean-verkon kudoksistakin se löytyy. Nokkosta on ennen viljelty koko Euroopassa. Siitä on kudottu liina- ja alusvaatteita.

Nokkonen on paljon käytetty myös ravinto- ja rohdoskasvina. Sitä on entisaikoina määrätty mm. keripukkiin, keuhkotautiin, verenvuotoihin, keltatautiin ja impotenssiin... Vaikka tuossa olisikin jo ylilyöntejä mukana, valittiin nokkonen kuitenkin v 1982 vuoden hyötykasviksi sitä ensikertaa nimettäessä - ja ansiosta.

Lutherin "viholaisella" oli vähän voittajia, mutta nokkosen polttavien ruiskeiden kanssa tulee mainiosti toimeen nokkosperhosen toukka - on varmaan paksunahkainen veijari! Kuva on tarkoituksella rajattu kovin tunnistamattomaksi, karvoihin keskittyväksi. Lehtihankojen norkkomaiset kukinnot siinä sentään näkyvät. Laji määrittynee muutenkin alalajiltaan ssp. dioicaksi eli kylänokkoseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto