PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

perjantai 20. maaliskuuta 2009

PUHEOHJE

"Kun puhut, puhu niin kuin puhutaan heikolle ihmiselle!"

Tuollaisen ohjeen ne lähiomaiset antoivat ennen muistoseuroja. Eivät mitään selitelleet. Eikä tarvinnut. Kirjoitin annetun ohjeen muistilapulle. Tuo lappu pyörii vieläkin jatkuvasti työpöydälläni.

Puhu niin kuin puhutaan heikolle ihmiselle... Se on kyllä kelpaava ohje jokaiseen juhlaan ja jokaiselle ihmiselle - papillekin jokaiseen lähtöön. Ei vain taida aina hyvätkään ohjeet pysyä mielessä...
Päiväkirjasta 1980-luvun lopulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto