PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

perjantai 20. maaliskuuta 2009

YLÖS VAI ALAS

Kansanedustaja istui eduskuntatalon suuressa salissa vastavalittuna edustajana. Hän katseli ympärillään olevia hienoja ja sivistyneitä edustajatovereitaan ja ihmetteli: "Kyllä minä sen ymmärrän, että nuo toiset on tänne valittu, mutta miten minut...?"

Hän tunsi itsensä, tietonsa ja taitonsa ja ihmetteli kohdalleen tullutta valintaa. Pari kuukautta myöhemmin, tuntitolkulla toisten edustajien puheita kuunneltuaan sama mies istui samassa paikassa. Hän ihmetteli edelleen. Ajatukset olivat kuitenkin kovasti muuttuneet: "Kyllä minä sen ymmärrän, että minut on tänne valittu, mutta miten nuo toiset...?"

Arvioita me ihmiset teemme jatkuvasti. Hyvin harvoin ne ovat oikeita. Jumalan luomistyön näkökulmasta toista ihmistä ei tarvitse katsoa ylös eikä alas.
Seuroissa Rapakkojoellea 13.1.1991.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto