Kun lapselta kolahti kahvikuppi pöydän reunaan niin että siitä irtosi korva, oli entisinä aikoina lapsella monesti hätä tekemästään vahingosta. Itkien mentiin kertomaan isälle tapahtuneesta. Lapset kuitenkin kuulivat ymmärtävän isän vastauksen: "Elä laps´kulta tuota itke! Voipihan sitä korvattomastakin kupista juoda!"
Ajan kuluessa kävi sitten tietysti niin, että se sama kuppi kolahti kappaleiksi asti. Ja taas olivat säikähtäneet lapset itkuissaan isänsä luona. Vielä aikuisinakin nuo lapset muistavat isänsä lohdutuksen: "Elä nyt tuota itke! Risahan se kuppi oli jo ennestään!"
Meille on aina opetettu, että asiat on selitettävä parhain päin. Tuossa meille yksi arkisen elämän esimerkki juuri sellaisesta!
Aamunavauksessa lukiolla 27.2.1998.
Ajan kuluessa kävi sitten tietysti niin, että se sama kuppi kolahti kappaleiksi asti. Ja taas olivat säikähtäneet lapset itkuissaan isänsä luona. Vielä aikuisinakin nuo lapset muistavat isänsä lohdutuksen: "Elä nyt tuota itke! Risahan se kuppi oli jo ennestään!"
Meille on aina opetettu, että asiat on selitettävä parhain päin. Tuossa meille yksi arkisen elämän esimerkki juuri sellaisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti