PUOLITTAIN, SILMILLÄ HÄMÄRILLÄ...

Tämä "lokikirja" on tavallaan JÄTEASTIA. Vanhat puheet eivät hyllyillä lojuvina lappuina ainakaan avaudu enää kenellekään muulle. Polttaakaan en niitä raski. Poimin siis palasia tänne jätetynnyriin.

Samalla tavalla tämä on tavallaan KOMPOSTI. Tallennan tänne joitakin keräämiäni kasveja kuvina ja pieninä juttuina happanemaan.

Kasveja olen keräillyt vähän jokapuolella. Puheita olen pitänyt lähinnä virkapaikassani Kiuruveden seurakunnassa. Myöskin puheen pitopaikan ja ajankohdan merkitsen esille, sopivaisuuden puitteissa.

Tervetuloa siis KAATOPAIKALLE, jätteiden keskelle, makujen maailmaan. "Loki" kertoo, mistä on menty...

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009


PÄIN PUNAISIA - KETONEILIKKA (Dianthus deltoides)

Kukkimatonta ketoneilikkaa ei helposti erota - se on niin hento ja sen nauhamaiset kapeat lehdet hukkuvat muuhun kasvillisuuteen. Kukkivaa ketoneilikkaa taas ei voi olla huomaamatta! Sen kukan sanotaan olevan kasvistossamme kaikkein punaisin.

Mutta eivät sitä kaikki näe. Pölyttäjiksi valikoituvat lähinnä vain päiväperhoset, sillä muut hyönteiset eivät näe punaista väriä. Seuraavan kerran liikennevaloissa, kun punaisia päin ajavat ärsyttävät, voisi niitä haukkua vaikka hyönteisiksi - tietysti vain hiljaisesti mielessään.

Terälehtien tyvellä on pienet tummat kuviot - kuvassa niitä ei kylläkään näy. Niistä kasvi on saanut nimensä loppuosan deltoides, kuviot ovat siis sanamukaisesti kolmiomaisia. Verhiön tyveltä erottaa kuitenkin toisen kasvin erikoisominaisuuden: verhiön tyvellä on suomumainen ulkoverhiö.

Ihmisen mielikuvitus on rajaton, sen kertovat kansan tälle kasville antamat nimitoisinnot: kissankihlakukka, Marian kengännauha, kirnunmäntäkukka, ruumiinkukka... Hyvistä nimistä huolimatta ketoneilikka vähenee kuivien ketojen hävitessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogiarkisto