SUKSET RISTISSÄ
Siinä sitä ollaan. Emännän kanssa kahdestaan suksilla. Kuva kuuluu nyt asiaan... Meillä oli nimittäin Emännän kanssa riita. Ihan sellainen kunnollinen. Sellainen, josta sanotaan, että nyt niillä on sukset ristissä.
Minusta se on pelottavaa. En ole siihen oikein tottunut. Tai pikemminkin olen tottunut tekemään sen jotenkin toisella tavalla. Kun sanat lentelevät niin että rappaus tippuu, minua hirvittää. Joku onkin sanonut, että kun ei tiedä mitä tulee sanotuksi, on parempi lähteä lenkille, olla hetki sanomatta mitään. Tuskinpa siinä on sen suurempaa viisautta. Syntyy vain entistä isompia patoja. Ja toisesta sanomattomuus voi olla vielä ahdistavampaa kuin mitkä tahansa sanotut sanat. Riideltäisiinkö siitä, miten on parasta riidellä!
Mutta kun sanat ovat kerran lennelleet, niitä on hankala imeä takaisin! Selittely, että niin minä sanoin, mutta itse asiassa tarkoitin aivan muuta, vie pohjan kaikilta muiltakin sanoilta. Se olin kyllä selvästi minä, joka niitä ikäviä sanoja nyt lennätteli. Olin varmasti väsynyt... Tuo on kyllä puolusteluista heikoimpia. Joka alkaa väsyneenä riitelemään, se on liikkeellä raskauttavien asianhaarojen vallitessa! Oppisipa pitämään suunsa supussa, edes silloin!
Sitten siinä kävi niin kuin ei saisi käydä. On se niin hankalaa tunnustaa olevansa syyllinen! Aurinko laski. Riita jäi ilmaan. Ei minusta ollut anteeksipyytäjäksi. Kun muutenkin nukkuu yönsä huonosti, tuossapa hyvä keino karistaa viimeisetkin unet! Ja nukkumattoman yön jälkeen tulee uupunut päivä. Ja riita leijui edelleen ilmassa. Vasta illalla sen pystyin sanomaan. "Minä se olin. Anna minulle anteeksi!" Mutta ei tullut uni seuraavanakaan yönä.
Aamulla herättyä oli Emäntä vastassa. Avosylin. Rutistaen. "Minä annan. On sinulle annettu isompiakin asioita anteeksi!" Mistä lie riidelty, ei siihen tainnut olla mitään asiallista asiaa. Onneksi oltiin kuitenkin siellä lopussa sukset ristissä. Sukset kunnolla ristissä niin kuin tuossa kuvassa. Silllä tavalla, että siinä ollaan yhdessä. Vastakkain. Toinen pitää toista paikallaan. Karkuun ei pääse. Katsekin on kohdattava. Olla sukset ristissä - sehän on kohtaamisen, selvittämisen ja sopimisen perusasento.
Suotta ei kirkkojen alttareilla ole Risti. Ei ole sattuma, että herättäjäjuhlien kohtauspaikan merkkinä on Risti. Ja siinä on paljon enemmän kuin vain sukset ristissä...
Hartauskirjoituksessa Kiuruvesi-lehdessä 18.10.2006.
Minusta se on pelottavaa. En ole siihen oikein tottunut. Tai pikemminkin olen tottunut tekemään sen jotenkin toisella tavalla. Kun sanat lentelevät niin että rappaus tippuu, minua hirvittää. Joku onkin sanonut, että kun ei tiedä mitä tulee sanotuksi, on parempi lähteä lenkille, olla hetki sanomatta mitään. Tuskinpa siinä on sen suurempaa viisautta. Syntyy vain entistä isompia patoja. Ja toisesta sanomattomuus voi olla vielä ahdistavampaa kuin mitkä tahansa sanotut sanat. Riideltäisiinkö siitä, miten on parasta riidellä!
Mutta kun sanat ovat kerran lennelleet, niitä on hankala imeä takaisin! Selittely, että niin minä sanoin, mutta itse asiassa tarkoitin aivan muuta, vie pohjan kaikilta muiltakin sanoilta. Se olin kyllä selvästi minä, joka niitä ikäviä sanoja nyt lennätteli. Olin varmasti väsynyt... Tuo on kyllä puolusteluista heikoimpia. Joka alkaa väsyneenä riitelemään, se on liikkeellä raskauttavien asianhaarojen vallitessa! Oppisipa pitämään suunsa supussa, edes silloin!
Sitten siinä kävi niin kuin ei saisi käydä. On se niin hankalaa tunnustaa olevansa syyllinen! Aurinko laski. Riita jäi ilmaan. Ei minusta ollut anteeksipyytäjäksi. Kun muutenkin nukkuu yönsä huonosti, tuossapa hyvä keino karistaa viimeisetkin unet! Ja nukkumattoman yön jälkeen tulee uupunut päivä. Ja riita leijui edelleen ilmassa. Vasta illalla sen pystyin sanomaan. "Minä se olin. Anna minulle anteeksi!" Mutta ei tullut uni seuraavanakaan yönä.
Aamulla herättyä oli Emäntä vastassa. Avosylin. Rutistaen. "Minä annan. On sinulle annettu isompiakin asioita anteeksi!" Mistä lie riidelty, ei siihen tainnut olla mitään asiallista asiaa. Onneksi oltiin kuitenkin siellä lopussa sukset ristissä. Sukset kunnolla ristissä niin kuin tuossa kuvassa. Silllä tavalla, että siinä ollaan yhdessä. Vastakkain. Toinen pitää toista paikallaan. Karkuun ei pääse. Katsekin on kohdattava. Olla sukset ristissä - sehän on kohtaamisen, selvittämisen ja sopimisen perusasento.
Suotta ei kirkkojen alttareilla ole Risti. Ei ole sattuma, että herättäjäjuhlien kohtauspaikan merkkinä on Risti. Ja siinä on paljon enemmän kuin vain sukset ristissä...
Hartauskirjoituksessa Kiuruvesi-lehdessä 18.10.2006.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti